
Maatuskat ovat minusta ihania! Olen ostanut erilaisia maatuska-aiheisia papereita yms aina kun olen löytänyt,tässä muutama.


Vintagekortteja ihailen toisten blogeissa,ja haluaisin oppia niitä tekemään.

Leimasinkuvien värityksessä(kin) olen ollut luvattoman laiska viime aikoina;tästä kuvasta tykkään kuitenkin kovasti :)

No heheh - jopas on aikaa vierähtänyt,kun olen blogissani pyörähtänyt! Kortteilua en suinkaan ole missään vaiheessa jättänyt-ei tästä koukusta irti pääse,päinvastoin,yritän tässä opetella lisäksi skräppäystäkin. Nimimerkkini aussimama pitäisi kai vaihtaa puolamamaan,sillä koti on vaihtunut elokuussa eteläiseen Puolaan,täällä ollaan nyt ainakin vuosi. Nyt minulla olisi sitä bloggailuaikaa ja askarteluaikaa ruhtinaallisesti, kun en ole täällä työelämässä ja muksut päivisin koulussa,jotenkin olen ainakin tähän asti saanut päiväni ährättyä niin,että suurensuurta korttisaldoa ei ole syntynyt..
Toisaalta näin alkuunhan on pitäinyt kartoittaa paikallisia ostosmahdollisuuksia - ja voi pojat, että täällä on halpaa!! Askartelukamaa ainakin näyttää kertyvän siihen malliin ;) Katsotaan nyt,josko tämän blogin saisin heräteltyä henkiin joulua kohti mennessä :)
Että on taas kestänyt saada jotain tänne - kiirusta on piisannut sekä töissä että kotosalla - iltasella ei ole riittänyt paukkuja paljon muuhun kuin Facebookissa roikkumiseen ja sielläkin vaan maatilapelin pelaamiseen..Oma aika on tällä hetkellä kortilla, on nuo lapsetkin niin eri-ikäisiä ja jokaisen kanssa haluaa kuitenkin sitä kiireetöntä aikaa viettää ..käytännössä se tarkoittaa sitä,että ihan ikiomaa aikaa ei sitten tällä hetkellä oikeastaan ole..Vaan koittaa se päivä,että tilanne on toisenlainen,nyt mennään näillä!
Askartelua en sentään ole lopettanut,iltasella telkkarin ääressä olen kasaillut 3D-kuvia ja jokunen korttikin on syntynyt - tänne bloggaamiiseen aikaa ei sitten ole riittänytkään.Tästä en meinaa murhetta ottaa, kyllä mä joskus tähänkin taas joudan enemmän panostamaan :) Nyt alkaa vielä olla tuo villasukka-aikakain lähellä eli niitä tikuttelen myös iltasaikaan kun ehdin.
Tässä kuitenkin tämänkertainen korttini Jehkottaren haasteeseen-pikkasen piti sävellellen laittaa,että lopputulos tyydytti.Nuo pyramiiditekniikalla tehtävät kuvat eivät kuulu suosikkeihini,mutta pitäähän niitäkin valmistaa, kun on tullut materiaali tilatuksi:)

Tällainen jokaviikkoinen uutuus aloittelee osoitteessa pskarteluhaaste.blogspot.com elokuussa,ilman muuta mukana :)

Käväisin eilen paikallisessa halpakaupassa ja bongasin euron paitoja - päälleni en näitä suinkaan tahtonut,vaan ihan muuta mielessä..


Mieletön määrä erilaisia helmiä,paljetteja,kulkusia ja metallikoristeita!! Lapset olivat hieman kauhuissaan äidin saksiessa *niin sööttiä* paitaa, mutta minä oon tyytyväinen,kaksi paitaa odottelee vielä raksimista =)

For the first time ever I decided to take part in one of the foreigner cardchallenges- I love Magnolia stamps so thought would start with this one.
Here is my entry


Eilen illalla temusin netissä ja tajusin,että näitä korttihaasteitahan on blogit pullollaan-ja hyvä niin-jos itsellä ei oikein inspiraatio iske,niin näistä saa ainakin mukavasti osviittaa omille tekeleilleen.
Korttipuoti Tiinan http://korttipuotitiina.blogspot.com/haaste oli seuraavanlainen
Tässä luonnos malli, luonnoksen lisäksi kortista pitää löytyä rautalankaa! Mukavia askartelu hetkiä kaikille!
Minä käänsin mallia vähän toiseen suuntaan -tässä oma versioni

Voi elämä,kuinka nämä haastekortit nyt tuottavat suuria vaikeuksia - sörssäsin eilen puolenkymmentä leimakuvaa roskikseen,kun väritykset menivät miten sattuu..ja lopuksi päädyin sitten tekemään 3D - kuvasta sovelluksen luonnoksesta..No toisaalta tuleepa käytettyä näitäkin pois,vähän laiskasti olen tehnyt aina näitä.

Liekkö tämä "luomisen tuska" johtuisi siitä, että parin viime viikon aikana tässä ollaan näperretty vähän isommassa mittakaavassa :
Typyjen leikkimökki sai uuden värityksen ja pihapalstaakin aletaan muokata:)

Vähän isompi urakka olikin sitten etupihan terassinteko - ei olisi onnistunut ilman ihanien ystävien ja naapurien apua:jahka tässä kelit paranisi,niin saataisiin järjestettyä vaikka kiitostanssit tässä n. 50 neliön terassilla - tilaa tanssia piisaa,koska lautavermeet veivät viimeiset rahat ja kalusteiden osto jää luultavimmin syksyn alennusmyynteihin![]()



Terassialueen keskellä on edellisten asukkaiden aloittama istutusalue-minä olen muokannut sitä vähän simppelimmäksi, ja nyt siihen ostettiin vielä tuollainen suihkulähdesysteemi.
